2004


Sulon jouluun kuului kasa lahjoja, palanen kinkkua ja omat maksa- ja porkkanalaatikot. Lahjaksi tuli lelujen lisäksi makupaloja. Makupalat riittävät varmasti vuodeksi, niille pitää kohta laittaa oma ruokakaappi… Kuvia pikkukoirasta räpsittiin urakalla ja muutenkin joulu oli yhtä juhlaa. Sulo pääsi “mummolassa” nukkumaan meidän viereemme ja sai muutenkin ylen määrin huomiota.

Kävimme tänään Sulon kanssa Herttoniemen eläinlääkäriasemalla saamassa toisen rokotuksen. Suloa huijattiin taas namupaloilla, eikä onneksi huomannut, kun lääkäri pisti piikin niskaan. Minua taisi sattua enemmän. Koira todettiin ihan terveeksi ja hyvin kehittyneeksi borderiksi. Lääkäri sai Sulolta palkkioksi kehuista märkiä pusuja ja innokasta hännän heilutusta.

Jännitystä eläinlääkärimatkaan tuli myös siitä, että ajoin toista kertaa yksin autoa. Ensimmäisellä kerralla auto sammui kerran valoihin, mutta nyt pääsimme perille ilman nikotteluja. Huomenna ajattelin uskaltautua töihin, autolla:-D

Oikein Hyvää ja Rauhallista Joulua kaikille.

Inssi meni läpi ensimmäisellä kerralla. Sain kehuja hyvin ennakoidusta kaistanvaihdoista ja muutenkin suoritus oli “kirkkaasti läpäisty”. Vauhtia saisi kuulemma tietyissä tilanteissa olla hiukan enemmän, mutta kuten ajokokeen vastaanottaja sanoi: “Se tulee aikaa myöten, kun varmuus kasvaa”.

Olemme käyneet ajamassa Corsalla. Ensimmäinen kerta oli Akille kauheaa kidutusta, kun vaimo etsi vaihteita ja hidasteli. Mutta kun hiukan sain tuntumaa autoon, niin toisella kerralla ajelin jo tottuneemmin. Kohta pitäisi vaan uskaltaa lähteä yksin liikenteeseen, ilman kartturia:-D

Voin kyllä suosittella Autokoulu Relaxia kaikille. Kirsi oli erinomainen opettaja, rauhallinen, periksiantamaton ja huumorintajuinen. Tällä hetkellä naistenkurssin osallistujista kaikki ajokokeessa käyneet ovat päässeet läpi! Meitä oli kurssilla parikymmentä eri-ikäistä naista. Tapaamme “marttakerhon” kanssa viimeistään kakkosvaiheessa, mutta toivottavasti nähdään liikenteessä jo sitä ennen.

Sulon uhmaikä jatkuu. Paikkaa laumassa haetaan toden teolla. Uusin juttu on isoille koirille haukkuminen ja yleinen tottelemattomuus. Kävimme viime viikolla Peetsa Vilanderin luona kysymässä apua ja hyviä neuvoja saatiin. Sulolla on kuulemma kova luonne, eli yhtään ei saa tanssia koiran pillin mukaan. Huomioimme tällä hetkellä koiraa vain kun se tottelee meitä, kaikki muu jätetään huomioimatta. Vaikeatahan se on, mutta jos tämä auttaa tulevissa murrosiän kamppailuissa, niin kestettävä se on. Koira ei voi johtaa meidän laumaa, meidän on oltava johtajia.

Tänään “puolustin” ensimmäisen kerran laumaamme. Ajoin pois irrallaan olevan koiran. Onneksi ei ollut kovin iso koira ja lähti kun ärähdin. Koira oli päässyt karkuun sitä ulkoiluttavilta lapsilta, onneksi ei jäänyt auton alle (tai ollut rottweiler). Sulo ei kumma kyllä haukkunut yhtään, vaan seurasi minua kiltisti pois paikalta. Tunsi itseni hetken todella onnistuneeksi johtajaksi, kunnes Sulo päätti alkaa nyhtämään lahjettani ja jouduin antamaan kurinpalautusta…

Mutta mistään hinnasta en vaihtaisi Suloa pois, nämä kähinät on vaan kestettävä ja mentävä eteenpäin sillä ajatuksella, että koira alkaa totella, kun huomaan kuka on pomo. Ja vähän ärhäkkyyttä pitää pennusta löytyäkin, olisi ikävää jos Sulo olisi arkajalka, joka pelästyisi vähänkin kovempaa ääntä. Ja jostain syystä mieleen tulee sanonta “koira muistuttaa omistajaansa” :-D

No niin, ensimmäinen “tihutyö” Sulolta. Olin ajotunnilla (kiitos, teoriakoe meni hyvin ja inssiajo on ensi viikolla aagh!) ja kotiin tullessa ovella oli vastassa pikku enkeli, jonka suusta roikkui takki. Sulo on jo pitkään ihaillut takkiani, sitä jossa on karvaa hihansuissa. Oli mokoma hyppinyt niin kauan että sai takin henkarista ja sitten oli viettänyt aikaansa järsien karvoja. No laskin siinä hitaasti kymmeneen ja laitoin takin kaappiin ja lähdimme koiran kanssa lenkille. Takki oli ihan kunnossa, hihansuut olivat vain kovin kuolaiset ja hiukan vähemmän karvaiset. Sulo rakastaa kaikkea missä on karvoja, niitä on ihana nyhtää ja juoksuttaa. Luulen että takkini on juossut Sulon kanssa ympäri kotia:)

Ostamme pennulle siis joululahjaksi karvaisia pehmoleluja ja Kong-leluja, niin saa niitä pureskella ihan laillisesti.

Viime lauantaina Sulo kävi pentutapaamisessa Hikiällä. Sisarusten tapaaminen meni hyvin, vain pieniä normaaleja kähinöitä veljien kanssa. Uni maistui lauantai-iltana ja unet olivat hyvin vauhdikkaita. Suloa trimmattiinkin hiukan, hännästä ja tassuista. Nyt Sulolla on sievä porkkanahäntä, karvaa oli ehtinyt kasvaa, hännän päässä oli jo aika kiehkura:)

Metsässä Sulo opiskelee kovasti kivien päälle kapuamista ja niiltä alas hyppimistä. Tavoitteena tuntuu olevan yhä korkeammalle pääseminen, ilmeisesti harjoitukset tähtäävät ruokapöydälle hyppäämiseen. Ruokatarvikkeita on alettu siirrellä pois näkyviltä kaappeihin, sillä koira kiertelee nenä pystyssä keittiön suunnalla, ja ilme on hyvin päättäväinen. Aivan kuin miettisi: “Odottakaa vaan kun seuraavan kerran lähdette ja jään yksin…”

Olemme käyneet katselemassa maailmaa: Itäkeskus, Espan puisto ja Kallion katuja on nuuhkittu tarkasti. Muutenkin nenää on pentu alkanut käyttää, erityisesti metsässä ja kotipihassa haistellaan kovalla tuhinalla jokaista koloa ja lehtikasoja. Oravien ja jänisten päälle Sulo ei oikein vielä ymmärrä,tai edes ehdi nähdä kun suhahtelevat ohi. Iltaisin saatetaan haukahdella toisille koirille, roskakoreille ja vahingossa ihmisillekin, jos tulevat yllättäen kulman takaa tummissa vaatteissa. Maailma on kovin jännittävä paikka iltaisin, kun on niin kauhean pimeää ja synkkää.

Kohta juhlitaan ensimmäistä joulua ja arvaahan sen, että Sulo saa eniten lahjoja. Suurimman suosion saavat varmasti makupalat, mutta hyvänä kakkosena kirii pehmolelut, niitä on niin ihana riepotella.

Käykääpä katsomassa borderterrierin hupimääritelmä borderterrieri Pepin sivuilla.

Sulolla on alkanut uhmaikä, eli paikan hakeminen laumassa. Pentu yritti tosissaan saada meitä pomppimaan hänen tahdissaan, tekemällä tenän syömisen ja uloslähtemisen kanssa. Lisäksi Mintun housunlahkeet ovat erittäin kiinnostavia ja niitä olisi sitten mahdottoman hauska kiskoa. Olen siis opetellut kieltämään, niin että uskotaan. Pari päivää pentu oli aivan mahdoton ja aina välillä piti mennä vessaan yksinään raivoamaan, kun ei tuntunut mikään menevän perille. Syömiseen auttoi, kun ruoka otettiin pois, jos se ei pikkukoiralle kelvannut, ja seuraavan kerran tarjottiin vasta seuraavalla “syötöllä”. Sulon mielestä ruokakupissa pitäisi olla nakkeja ja juustoa, eikä mitään tervellisiä papanoita.

Ulkona Suloa paleltaa aika helposti, joten olemme ostaneet pienen takin ja villapaidan hihasta sai myös mainion puseron. Koira tosin oli aluksi sitä mieltä, että omistajat ovat hulluja, jos kuvittelevat, että hän kehtaa lähteä ulos takki päällä. Onneksi ei ostettu tossuja:)

Maanantaina meillä oli vieraana Fanta-koira. Fanta on 12-vuotias Belgianpaimenkoira. Minua ja Merjaa huvitti, kun katselimme kuinka arvokasta koirarouvaa hiukan ärsytti Sulon pentutohotus. Ulkona Suloa alkoi ensin jännittää, kun Fanta haukahteli kumeasti, mutta sisällä Fantan ihana musta pitkä häntä oli Sulolle kuin jokin lelu. Poitsu tuntuu olevan sisätiloissa rohkeampi, siellä voi laukata ympäri huoneistoa ja väkyttää.

Keskiviikkona meillä kävivät 6-vuotiaat kaksostytöt Sonja ja Sanna. Sulon mielestä tytöt olivat aevan ihania, heitä oli kiva jahdata lattialta sohvalle ja kiskoa heidän kanssaan leluja. Pallon heittämisen jujua Sulo ei oikein vielä tajua. Pallon perässä juostaa iloisesti, mutta sitä ei tuoda takaisin, vaan pallo pitää piilottaa jonnekin nurkkaan ja välillä käydä järsimässä sitä.

Uusia leikkejä ovat aarteenmetsästys ja “kumpi käsi”. Aarteenmetsästyksessä Sulo hakee nurkista makupaloja ja toisessa leikissä arvaa, kummassa kädessä nami on läppäämällä tassulla nyrkissä olevaa kättä.

Perjantaina kävimme tapaamassa Tessua. Tessu on työkaverini nelivuotias Cavalier Kingcharlesinspanieli. Meidän Sulon jätkämäinen räkytys ja tohotus ympäri Tessun kotia oli tälle sievälle neidille varmasti melkoinen kokemus. Sulo leikki kaikilla Tessun leluilla ja jahtasi Tessun häntää. Ulkona Tessu ja Sulo kieriskelivät lumihangessa ja leikkiäkin saatiin aikaiseksi.

Saa nähdä kuinka pikkukoiran käy tulevan lauantain pentutapaamisessa. Siellä Sulo tapaa sisarensa Rubiinin, Mintun ja Helmen ja veljensä Unton ja Milon, sekä pääsee temmeltämään oman kokoistensa ja ikäistensä koirien kanssa. Jännityksellä odotamme minkälainen rähinä saadaan aikaiseksi. Ja uni varmasti maistuu, kun on saanut kunnolla riehua.

Yksinoloa harjoiteltiin viime viikolla joka päivä ja tällä viikolla Sulo sitten jää loppuviikosta koko päiväksi yksin. Yksin täytyy olla noin kuusi-seitsemän tuntia, mutta enimmän osan pentu tuntuu nukkuvan. Ja jonkin asteisiin tuhoihin on vaan varauduttava. Oikeastaan tuntuu, että tavaroiden pureminen on parempi vaihtoehto kuin se, että pentu alkaa ulvoa tai haukkua ikäväänsä. Mutta fiilis voi olla toinen, kun kotiin tullessa sohvassa on koiranmentävä aukko…

Sulo kasvoi viime viikolla kovasti, lelukoiramaisuus alkaa pikku hiljaa hävitä. Mutta edelleen poika herättää huomiota kaduilla kulkiessaan. Viime viikolla harjoiteltiin ihmisten ohittamista, ilman että jokaista vastaantulijaa tervehditään. Metsässä Sulo kulkee yhä enemmän nenä kiinni maassa ja kuuntelee lintujen liverrystä korvat höröllä. Sulo harjoitteli myös yksin olemista. Torstaina Sulo oli yksin hetken, kun Aki vei roskat ja perjantaina parikymmentä minuuttia, kun vaihdoimme hoitovuoroa. Yksinolemista täytyy vielä harjoitella jäljellä olevat lomaviikot, ettei tulisi ongelmia. Paljon täytyy oppia, että Sulosta kasvaisi yhteiskuntakelpoinen koira, nyt meno on aina välillä kovin pentumaista sekoilua:-D

Onneksi pääsimme tammikuun alussa alkavalle pentukurssille. Kurssin järjestää Helsingin Seudun Kennelpiiri ry. Kurssi on neljänä perättäisenä perjantaina ja siellä opetetaan koiran motivointia, kontaktin ottamista, aktivointia ja johtajuutta meille omistajille. Totuushan on, ettei ole huonoja koiria vaan huonoja omistajia.

Sulon virallinen nimi on muuten Reprint´s Dasherdiamond. Kasvattajat ovat Sanna ja Minna Laaksonen Järvenpäästä. Sulon ja hänen sisarustensa isä on Fehrman King Creole “Tarmo” (2x Sert) ja äiti FIN MVA; KVA- L Foxforest Touchdown “Safiiri”.

Next Page »