2004
Vuosiarkisto
7.11. 2004
Kirjoittaja
minttu aiheena
SuloComments Off
Sulo on nyt 8,5 viikkoa vanha ja ollut meillä viikon. Pentu on matkustanut seurassani bussilla kaupunkiin ja vieraillut meidän molempien työpaikoilla. Minun työpaikallani meidän perässämme kulki lauma työkavereita ihailemassa Sulon kauniita silmiä ja pientä olemusta. Aikamoinen rääpäle Sulo vielä onkin, mutta on kasvuakin tapahtunut, ainakin meidän mielestä. Ja ei borderista voi kauhean iso jötikkä edes tulla, ihannepaino urokselle on 6-7 kiloa. Ruokaa Sulo tuntuu rakastavan ja sen avulla luoksetuloa on harjoiteltu kotipihassa ja metsässä.
Metsä on Sulon mielestä mukava paikka, mutta hiukan vielä arveluttaa sinne johtava kävelytie. Siinä kun kulkee vieressä bussireitti ja on muutenkin liikaa katseltavaa. Välillä täytyy tulla syliin ja sieltä ihmetellä maailmanmenoa. Mutta kun päästään metsään alkaa haistelu ja pinkominen puiden välissä. Välillä pitää vilkaista, että tuleeko muu lauma mukana ja sitten taas mennään heinikot suhisten ja sammaleet pöllyten.
Sulo on kovasti ihmisten perään, pihalla pitää juosta kaikille ihmisille söpöilemään. Tästä on seurauksena se, että Sulo on pihalla vain hihnassa ja käy lähimetsikössä “asioillaan”. Ihmisten ohittamisen harjoittelu täytyy aloittaa heti, muuten poitsu lähtee pian jonkun toisen matkaan. Tosin kukaan ei ole vielä tarjonnut makupaloja, joten meillä on etulyöntiasema…vielä.
Eilen tapasimme Osku-koiran ja kohtaaminen meni aika hyvin. Ensin Sulon mielestä Osku oli aika hurja, kun kokoeroa on lähes 40 kiloa. Mutta läheisessä metsässä, kun Sulo pääsi vapaaksi ja Osku saatiin makupalojen avulla makaamaan, tutustuminen alkoi. Vielä ei leikitty, päätettiin että Sulo saa hiukan kasvaa ensin. Tulomatkalla pojat kävelivät tasatahtia, ja Sulo seurasi vierestä kun Osku nosti jalkaa lyhtypylväisiin…Tuleva roolimalli kenties…
Huomenna minä lähden töihin ja Sulo jää Akin kanssa kotiin. Ei suoraan sanottuna huvittaisi yhtään…
2.11. 2004
Kirjoittaja
minttu aiheena
SuloComments Off
Sulo on ollut talossa nyt neljä päivää ja alkaa kotiutua. Nurkat on nuuhkittu ja hampailla pitää kokeilla kaikkea uutta. Ulkoiltu on kotipihassa, mutta huomenna lähdetään käymään pidemmällä. Pentu pyörii ympärillä ja elämä menee eteenpäin leikkien, syöden, nukkuen ja tietysti joka välissä käydään ulkona. Pari yötä pentu oli melko rauhaton, mutta nyt jo nukuttaa yölläkin. Kuvia Sulosta löytyy kuvagalleriasta.
1.11. 2004
Kirjoittaja
aki aiheena
WebEi kommentteja
Snopes.com sanoo, että Yhdysvaltain presidentinvaalien voiton republikaanien ja demokraattien välillä on ratkaissut Washington Redskinsin viimeinen kotipeli ennen vaaleja. Tämä on toistunut jo vuodesta 1936.
Ja niinhän siinä kävi, että tällä kertaa Redskins otti takkiin Green Baylta, mikä enteilisi vallanvaihtoa Valkoisessa talossa.
Lue juttu.
31.10. 2004
Kirjoittaja
aki aiheena
SuloEi kommentteja
is in the house.
Kuvia tulevasta sohvanvaltaajasta.
27.10. 2004
Kirjoittaja
aki aiheena
WebEi kommentteja
Loistava juttu. Uskomattomia asioitakin tapahtuu.
Tsekkaa myös Zakkin uusi saitti.
23.10. 2004
Kirjoittaja
minttu aiheena
SuloComments Off
Kävimme tänään katsomassa koiranpentuja. Pennut olivat juuri niin ihania, kuin 6 viikkoiset vipeltäjät voivat olla. Meille valittu pentu on kuulemma varsinainen sylikoira. Hän oli matkustanut perjantaina Jyväskylästä Järvenpäähän ja pitänyt niin kovan metelin autossa, että oli lopulta päässyt Sannan syliin istumaan loppumatkan ajaksi
Tiedossa siis tahtojen taisteluja autossa. Pentu järsi innoissaan mm. sormia ja Akin partaa ja lopulta sammahti sisarustensa viereen.
En millään jaksaisi odottaa ensi lauantaita, kun karvapallo vihdoin saadaan kotiin. Odotellessa täytyy katsella kuvia ja valmistella asunto koiranpennulle turvalliseksi.
19.10. 2004
Kirjoittaja
aki aiheena
NerdEi kommentteja
Microsoft avasi softataloista ensimmäisenä pelin liittyen dual-core prosessoreiden lisensointiin. Hyvä näin, tuo ainakin tekee MS:n kannan aika selväksi.
Nyt vaan odotellaan, mitä muut vastaavat. Varsinkin Oraclen ja IBM:n vastauksia odotellaan.
19.10. 2004
Kirjoittaja
aki aiheena
WebEi kommentteja
Firefoxin tukijat meinaavat ostaa etusivun New York Timesista.
Opiskelijat saavat nimensä etusivulle 10 dollarin hintaan.
19.10. 2004
Kirjoittaja
aki aiheena
YleinenEi kommentteja
Tuokin tuli hankittua, melkoisena heräteostoksena. En ole katunut yhtään, nuo alkuperäiset elokuvat pesevät uudet aivan mennen tullen, nimenomaan tarinan osalta. Nyt äänet on vielä remasteroitu 5.1 formaattiin, joten Vader kuulostaa entistä paremmalta 
Kannattaa muuten käydä tsekkaamassa oman suosikkini Imperiumin vastaiskun erot alkuperäisen, aikanaan videoille julkaistun Special Edition-versioiden ja DVD-julkaisujen osalta.
Sama vertailu löytyy myös Episodi IV:sta.
19.10. 2004
Kirjoittaja
aki aiheena
NerdEi kommentteja
Joillakin on paljon aikaa ja rahaa.
Huikea kotiteatteri…
« Previous Page — Next Page »