Heinäkuu 2005


Palvelinten tiedot voisi kyllä tuhota, ennen kuin laittaa niitä huutokauppaan myyntiin.

Lue juttu.

Nurmijärven kierros meni aika paljon yli odotusten. Kenttä oli hyvässä kunnossa ja peli sujui. Tulos 103, yhteensä 57 bogeypistettä ja tasoitus tipahti 54:sta 34,5:een.

Tuolla tasoituksella pääsee jo usealle kentälle pelaamaan ja tutustumaan.

BTW, Jarin sivuilta löytyy hyvä pistebogeylaskuri.

Tuli hankittua green card Paloheinässä.

Seuraavaksi olisi tarkoitus avata Suomen kenttien koluaminen Nurmijärvellä.

Sulo on jo tottunut imuriin, mutta sisätiloissa kärpäset pelottavat. Jos kärpänen surisee sisällä, Sulo menee piiloon sängyn alle ja minun täytyy “hoidella” surisija. Kesään kuuluvat myös jänisjahdit, joista saimme taas eilen yhden esimerkin. Sulo lähti lenkin lopulla jahtaamaan jotain hajua ja viipyi jonkin aikaa poissa. Ehdittiin siinä huudella, mutta takaisin koira tuli väsyneen onnellisena. Sovittiin että yritetään estää jahtiin lähtö ajoissa ja jos ei onnistu jäämme vain odottelemaan koiraa. Huutelu tuntuu olevan turhaa ja useimmiten koira jää pyörimään lähistölle, eikä tule takaisin, koska tietää meidän olevan odottamassa. Vaikeaa odottelu on, jokainen minuutti tuntuu ikuisuudelta.

Minun äitiyslomaani on enää neljä työpäivää. Sulon mielestä minun mahani on kummallinen, toisaalta pehmeä, pulputtava tyyny ja toisaalta hiukan vaarallinen. Eräänä aamuna sai masuasukilta potkun päähän ja siirtyi hieman loukkaantuneen näköisenä nojailemaan jalkaani vasten:-D

Miten valkoiset miehet tanssivat?

Tsekkaa video.

;D

Osaako Lord Vader lukea ajatuksesi? Testaa.

Samalla voit tsekata, miten Jedit harjoittelevat kesäisin.
;)

Tulimme tänään Dublinista ja huomenna Sulo palaa kotiin Mikkelistä. Kieltämättä oli ikävä koiraa! Sulo on kuulemma käyttäytynyt hyvin hoitopaikassaan, huomenna saamme kuulla kaikki kuulumiset.