Marraskuu 2005


Aarne sai aamupäivällä rokotuksen. Poika rääkäisi kyllä piikkiä annettaessa pahasti ja on ollut hiukan kiukkuinen siitä lähtien, mutta onneksi saimme luvan antaa Panadol-supon, jos rokotus tuntuu vaivaavan. Yhden supon jo laitoin ja se tuntui hiukan helpottavan, sai unen päästä kiinni. Painoa oli tullut lisää rutkasti, nyt Aarne painaa 5850g, on 59,5cm pitkä ja neuvolakortissa lukee “Iloinen poika, joka kasvaa hyvin. Jokeltelee ja pään kannatus hyvä”. Kaikki käyrät näyttivät hyviltä ja tähän mennessä poika on kehittynyt ihan ajallaan. Aarne lahjoitti neuvolan terkkarille suloisia hymyjä ja kertoi kuulumisia jokeltelemalla kovasti :-)

Neuvolassa kehotettiin aloittamaan kiinteiden maistelu parin viikon sisällä, että painon kehitys pysyisi ennallaan. Velliä on Aarnelle jo annettu, alan antamaan velliä nyt myös illalla ja sitten parin viikon päästä otamme ruokalistalle perunan. Saas nähdä mitä poika siihen sanoo, velli ainakin tuntuu maistuvan.

Aarne on saanut oman kelakortin, eli on nyt sitten virallisesti kirjoissa ja kansissa. Sai jo omalla nimellään laskunkin, siitä nipsukan leikkausreissusta 52€, sairaalapaikasta…

Oletko miettinyt miten islantilaiset korjaavat rengasrikon? Tsekkaa video (AVI).

Tattis Mikolle linkistä :)

Tässä pieni tonttupoika Aarne odottelemassa ensimmäistä jouluaan :-)

Joulutonttu Aarne

Kaverimme Johanna ja Toni saivat viime yönä pienen tytön, onnittelemme heitä pikku prinsessan johdosta. Meidän Aarnelle tyttökaveri :-)

Aarnella taisi viime viikolla olla kasvupyrähdys, kun piti koko ajan syödä ja nukkuminen jäi vähemmälle. Tänään onkin sitten nukuttu, yöllä ensin 6 tuntia ja sitten vielä 3 ja 2 tuntia putkeen (yhteensä siis 11 tuntia, söi vaan puolinukuksissa välillä), aamupäivällä 3 tunnin päikkärit, iltapäivällä 2½ tuntia, illalla tunnin verran ja yöpuulle vetäydyttiin kahdeksan aikaan…Kova jyskääminen ja pään nostelu jatkuu, poika myös pulisi tunnin verran ennen nukkumaan menoa, makoili sohvalla ja jutteli äidille. Ihanaihanaihana!

Aarne onnistui viikonloppuna kääntymään mahaltaan jo selälleen. Sulo taitaa saada kohta kaverin, jonka kanssa temuta.

Sulo ja Arnes

Kuvassa pojat loikoilevat sohvalla, toinen toistaan nuuhkien :)

Aarnelle tuli tänään mittariin täyteen kolmen kuukauden ikä :-) Aika on mennyt nopeasti. Aluksi jotkin päivät tuntuivat pitkiltä kuin nälkävuodet. Tosin minähän en ole nälkävuosia elänyt, mutta silti ne päivät raahustivat eteenpäin kiduttavan hitaasti ja olivat “nälkäpäiviä”, koska silloin en ehtinyt syömään aamupalan jälkeen ennenkuin Aki tuli kotiin. Vauva huusi naama punaisena masuvaivoja ja ties mitä, illat kanneltiin itkevää poikaa ympäri asuntoa…huh! Nyt Aarne sentään hymyilee välillä ja jokeltelee iloisesti juttujansa. Päiviin on tullut oma rytminsä ja tietyt rutiinit, se sopii Aarnelle ja äitikin saa välillä hengähtää.

Sairaalakeikan jälkeen Aarne on valitettavasti ottanut takapakkia yönukkumisissa. Nyt herätään taas 3-4 tunnin välein tarkastamaan ettei äiti ole lähtenyt tiehensä ja vienyt maitovarastoja mukanaan. Toivottavasti kuitenkin pian aletaan nukkua hiukan enemmän kerrallaan. Päiväunia häiritsee “jyskääminen”, eli se että Aarne harjoittelee pään nostamista, istumaan nousemista ja kääntymistä. Kauhea meno päällä, jopa unissaan riuhtoo menemään. Parin viikon päästä aloitamme perunan maistelun ja siitä sitten pikkuhiljaa siirrytään kiinteisiin ruokiin. Kinkkua ei tänä jouluna Aarnelle vielä anneta :-)

Otimme tänään jouluisia kuvia Aarnesta ja Sulosta, laitamme niistä joulukortteja. Tulimme siihen tulokseen, että meillä on komeat pojat!

Sulo villiintyi tänään lumesta, siinä piti pyöriä ja sitä piti viskoa tassuilla. Hassu koira!

On tullut viimeaikoina kokeiltua kaikenlaisia vaippoja ja vastikkeita. Aluksi käytimme Liberon vaippoja, mutta niistä pissa tuntui vuotavan lahkeista läpi. Sitten on kokeiltu Pampersseja, Huggies-vaipppoja ja kaveriltamme saimme testipaketin Baby Star-vaippoja. Lidlin vaippoja meille suositeltiin ja niitä on tällä hetkellä kaapissa Pamperssien lisäksi. Aarnen ruumiinrakenteelle ne tuntuvat nyt sopivan parhaiten. Liberon, Huggiesin ja Baby Starin vaipoissa ei ole Aarnen möhömahalle tarpeeksi leveää vyötärönympärystä, joten niistä vuotaa helposti pissat yli :-)

Erilaisia vastikkeita kokeilimme ihan jo senkin takia, että selvitettiin voiko pulauttelu johtua vastikkeesta.Tuttelia, Nan-vastiketta, molempia myös jauheena kokeiltiin ja nyt viimeisimpänä on ollut käytössä Semperin Baby Semp-vastike, jossa on Omega-rasvahappoja. Baby Semp tuntuu sopivan Aarnelle, mutta sen ongelma on huono saatavuus. Ihan kaikissa kaupoissa ei sitä myydä, joten Arabian S-marketissa pitää käydä varaston täydennyksellä ainakin kerran viikossa.

Tulin kyllä siihen tulokseen, että pulauttelu johtuu ahneesta vauvasta ja höperöstä äidistä joka antaa syödä mahdottomia määriä liian usein. Luin sairaalassa viime viikolla elämäni ensimmäisen lastenhoito-oppaan ja siinä oli tästä ylisyöttämisestä. Joka itkuun ei tulisi antaa maitoa,vaan vauva voi syödä 2½-3 tunnin välein vaikka hiukan runsaammin. Vauvaa ei herätetä kesken unien syömään ja tämä auttaa myös yöunirytmin saavuttamisessa. Jatkuva syöttäminen johtaa pulautteluun ja siihen että vauvan maha on jatkuvassa käymistilassa. Kuulostaa minusta järkevältä ja nyt olemme tällä viikolla syöneet tuon ohjeen mukaan. Aarne pulauttelee edelleen hiukan, mutta huomattavasti vähemmän. Usein itku on yliväsymyksestä johtuvaa, Aarne seurailee nyt niin kovasti ympäristöään, että väsyy helposti liikaa. Meidän tehtävämme on huomata väsymys ajoissa ja viedä lapsi nukkumaan. Lapset rakastavat rutiineja ja niitä tulisi noudattaa mahdollisimman paljon ainakin näin alkuvaiheessa, jottei vauvan rytmi kärsisi. Ihan totta ainakin meidän Aarnen kohdalla!

Pressanvaalien lähestyessä Hesari avasi vaalikoneensa.

Suomen ykkösnörtteihin lukeutuva Mikko Hyppönen kertoo uusimmassa F-Securen asiakaslehdessä taistelusta Zotobia vastaan elokuussa. Ihan mielenkiintoista luettavaa.

Kavereilla paistaa läpi aikamoinen ammattiylpeys ja halu hoitaa työ parhaalla mahdollisella tavalla. Loistava asenne :)

Aarnen kauneusleikkaus meni hyvin, mutta sairaalan oloista olen tällä hetkellä kirjoittamassa kiukkuista valituskirjettä niin HUSille kuin kaupunginvaltuustollekin. Toivon totisesti, että niiden päättäjien, jotka päättivät tehdä korvaklinikan lasten vuodeosastosta päiväosaston ja siirtää leikkauksista toipuvat lapset aikuisten osastoille, lapset sairastuvat ja joutuvat samanlaiseen rulianssiin kuin me Aarnen kanssa.

Meille oli luvattu, että saamme oman huoneen aikuisten osastolta, mutta kun tulimme paikalle havaitsimme että vuodeosasto oli aivan täynnä, potilaita oli jopa käytävillä! Meidät vietiin kuitenkin huoneeseen (laiha lohtu), jossa oli kaksi paikkaa. Huoneessa oli oma wc ja ehkä jonkinlaiset mahdollisuudet viettää siedettävä yö. Jostain käsittämättömästä syystä meidät kuitenkin siirrettiin pienempään huoneeseen, jossa oli jo leikkauksesta toipuva vanhempi nainen. Huoneessa ei ollut wc:tä, vain käsienpesuallas jonka hanoista ei tullut kuumaa vettä (voitte kuvitella minkälaista oli pestä Aarnen pyllyä), eikä edes väliverhoa jolla olisimme saaneet hiukan rauhaa. Puhumattakaan, että olisi ollut hoitopöytää tai mitään pöytää jolla vaihtaa Aarnen vaipat, pojan vuode toimi siis hoitopöytänä. Lisäksi huone sijaitsi osaston huuhtelu- ja varastohuoneen vieressä, jossa ramppasi koko ajan joku kolistelemassa kaappeja ja laskemassa vettä. Eli kun sain pojan uneen, joku rämäytti seinän takana hanan päälle tai kaapin oven kiinni ja lapsi heräsi. Teki kyllä mieli mennä käytävälle rääkäisemään “hiljaa!”. Minulle tarjottiin yösijaksi patja, jolla sitten aamuyöstä nukuimme molemmat, Aarne kapaloituna peitteeseen, kun vauva oli todella levoton yön aikana.

Hoitajat ilmeisesti huomasivat ilmeestäni, että syön kohta jonkun pään, ja päättivät viedä toisen potilaan yöksi tyhjään tutkimushuoneeseen. Säälin rouvaa, mutta toisaalta minulle oli sama vaikka hänet olisi kärrätty siivouskomeroon yöksi, kunhan me saimme vauvan kanssa hiukan rauhaa. Aamulla rouva kuitenkin tuotiin takaisin, sopivasti juuri kun Aarne päätti alkaa huutamaan naama punaisena väsymystään. Oli siinä hoitajilla ja potilaalla ahdistuneet ilmeet. Tuttuun tyyliin jouduimme vielä odottamaan koko aamupäivän, että lääkäri tulee vilkaisemaan (se todella oli vilkaisu) Aarnen ja päästää meidät lähtemään. Kukaan ei antanut kotihoito-ohjeita, kysyttiin vaan että onko minulla kysyttävää ja kun kysyin haavan hoidosta sain kuulla tuon kuuluisan “minä en oikein tiedä”. Kukakohan sen tietää, Jumala vai? Siinä vaiheessa päätin, että nyt me häivytään täältä.

Juttelimme toisen osastolla olevan lapsen äidin kanssa ja totesimme, että tämä on hyvin tyypillistä. Lapset sysätään aikuisten osastoille säästöjen nimissä ja sitten kuitenkin jaetaan asiakaspalautelappusia joissa pyydetään kertomaan “kuinka voisimme kehittää palvelujamme?”. Onko tarkoitus olla ironinen vai vaan todella tyhmä?

Kaiken huippu oli minusta se, että maksamme saman vuodeosastomaksun (26 €/päivä) kuin muut potilaat, mutta emme saaneet osastolta edes kahvikupillista. Minä vein omat vaatteet, vaipat, hoitotarvikkeet ja vastikkeet lapselle ja kun kysyin missä minä voisin ruokailla (tai saanko mahdollisesti ruokaa osastolla) minut ohjattiin kahvilaan. Kaikille muille potilaille kärrättiin ruokaa 5 kertaa päivässä, mutta minulta ei kukaan edes kysynyt olenko nälkäinen. Aki onneksi toi eilen hampurilaisaterian (vaikka olimme luvanneet ettei niitä syödä) ja sen voimalla jaksoin kotiin saakka. Kun lasku tulee, soitan talousosastolle ja pyydän vähentämään laskusta Aarnen vastikkeet :-)

Sen verran sanottakoon, että hoitajat hoitivat potilaita hyvin älyttömissä olosuhteissa! Heitä en syytä, mutta huomasi kyllä ettei kaikilla ollut kokemusta lapsipotilaista. Typerä byrokratia, joka tappaa kaiken järjenkäytön, myös valitettavasti on vallalla sairaaloissa ja hidastaa kaikkea mahdollista. Meillä oli myös onnea, Aarnen sairaalareissu oli vain kosmeettinen juttu, lapsellamme ei onneksi ollut mitään vakavaa sairautta. Voin kuvitella miten hirveältä sellaisten lasten äideistä tuntuu.

Nyt poika nukkuu omassa sängyssään ja toivon ettemme enää ikinä joudu sairaalahelvettiin nimeltä HUS.

Next Page »