Aarnen kauneusleikkaus meni hyvin, mutta sairaalan oloista olen tällä hetkellä kirjoittamassa kiukkuista valituskirjettä niin HUSille kuin kaupunginvaltuustollekin. Toivon totisesti, että niiden päättäjien, jotka päättivät tehdä korvaklinikan lasten vuodeosastosta päiväosaston ja siirtää leikkauksista toipuvat lapset aikuisten osastoille, lapset sairastuvat ja joutuvat samanlaiseen rulianssiin kuin me Aarnen kanssa.

Meille oli luvattu, että saamme oman huoneen aikuisten osastolta, mutta kun tulimme paikalle havaitsimme että vuodeosasto oli aivan täynnä, potilaita oli jopa käytävillä! Meidät vietiin kuitenkin huoneeseen (laiha lohtu), jossa oli kaksi paikkaa. Huoneessa oli oma wc ja ehkä jonkinlaiset mahdollisuudet viettää siedettävä yö. Jostain käsittämättömästä syystä meidät kuitenkin siirrettiin pienempään huoneeseen, jossa oli jo leikkauksesta toipuva vanhempi nainen. Huoneessa ei ollut wc:tä, vain käsienpesuallas jonka hanoista ei tullut kuumaa vettä (voitte kuvitella minkälaista oli pestä Aarnen pyllyä), eikä edes väliverhoa jolla olisimme saaneet hiukan rauhaa. Puhumattakaan, että olisi ollut hoitopöytää tai mitään pöytää jolla vaihtaa Aarnen vaipat, pojan vuode toimi siis hoitopöytänä. Lisäksi huone sijaitsi osaston huuhtelu- ja varastohuoneen vieressä, jossa ramppasi koko ajan joku kolistelemassa kaappeja ja laskemassa vettä. Eli kun sain pojan uneen, joku rämäytti seinän takana hanan päälle tai kaapin oven kiinni ja lapsi heräsi. Teki kyllä mieli mennä käytävälle rääkäisemään “hiljaa!”. Minulle tarjottiin yösijaksi patja, jolla sitten aamuyöstä nukuimme molemmat, Aarne kapaloituna peitteeseen, kun vauva oli todella levoton yön aikana.

Hoitajat ilmeisesti huomasivat ilmeestäni, että syön kohta jonkun pään, ja päättivät viedä toisen potilaan yöksi tyhjään tutkimushuoneeseen. Säälin rouvaa, mutta toisaalta minulle oli sama vaikka hänet olisi kärrätty siivouskomeroon yöksi, kunhan me saimme vauvan kanssa hiukan rauhaa. Aamulla rouva kuitenkin tuotiin takaisin, sopivasti juuri kun Aarne päätti alkaa huutamaan naama punaisena väsymystään. Oli siinä hoitajilla ja potilaalla ahdistuneet ilmeet. Tuttuun tyyliin jouduimme vielä odottamaan koko aamupäivän, että lääkäri tulee vilkaisemaan (se todella oli vilkaisu) Aarnen ja päästää meidät lähtemään. Kukaan ei antanut kotihoito-ohjeita, kysyttiin vaan että onko minulla kysyttävää ja kun kysyin haavan hoidosta sain kuulla tuon kuuluisan “minä en oikein tiedä”. Kukakohan sen tietää, Jumala vai? Siinä vaiheessa päätin, että nyt me häivytään täältä.

Juttelimme toisen osastolla olevan lapsen äidin kanssa ja totesimme, että tämä on hyvin tyypillistä. Lapset sysätään aikuisten osastoille säästöjen nimissä ja sitten kuitenkin jaetaan asiakaspalautelappusia joissa pyydetään kertomaan “kuinka voisimme kehittää palvelujamme?”. Onko tarkoitus olla ironinen vai vaan todella tyhmä?

Kaiken huippu oli minusta se, että maksamme saman vuodeosastomaksun (26 €/päivä) kuin muut potilaat, mutta emme saaneet osastolta edes kahvikupillista. Minä vein omat vaatteet, vaipat, hoitotarvikkeet ja vastikkeet lapselle ja kun kysyin missä minä voisin ruokailla (tai saanko mahdollisesti ruokaa osastolla) minut ohjattiin kahvilaan. Kaikille muille potilaille kärrättiin ruokaa 5 kertaa päivässä, mutta minulta ei kukaan edes kysynyt olenko nälkäinen. Aki onneksi toi eilen hampurilaisaterian (vaikka olimme luvanneet ettei niitä syödä) ja sen voimalla jaksoin kotiin saakka. Kun lasku tulee, soitan talousosastolle ja pyydän vähentämään laskusta Aarnen vastikkeet :-)

Sen verran sanottakoon, että hoitajat hoitivat potilaita hyvin älyttömissä olosuhteissa! Heitä en syytä, mutta huomasi kyllä ettei kaikilla ollut kokemusta lapsipotilaista. Typerä byrokratia, joka tappaa kaiken järjenkäytön, myös valitettavasti on vallalla sairaaloissa ja hidastaa kaikkea mahdollista. Meillä oli myös onnea, Aarnen sairaalareissu oli vain kosmeettinen juttu, lapsellamme ei onneksi ollut mitään vakavaa sairautta. Voin kuvitella miten hirveältä sellaisten lasten äideistä tuntuu.

Nyt poika nukkuu omassa sängyssään ja toivon ettemme enää ikinä joudu sairaalahelvettiin nimeltä HUS.