Tammikuu 2006


“Jollet todella ymmärrä millaista palvelua olet ostamassa, älä käänny puoleemme.”

Loistava palveluasenne. Tätä lisää.

pannuhuone.org.

Nyt Aarne on ymmärtänyt kääntymisen jalon merkityksen maailmakuvallensa. Tähän saakka on vain pyörinyt akselinsa (pää) ympäri jaloilla auttaen, mutta nyt harjoitellaan kovasti kääntymistä. Ihan kokonaan ei vielä käänny, kun se pahuksen käsi jää aina alle. Viime yönä ähelsi itsensä useamman kerran kätensä päälle ja sitten “kutsui” äidin paikalle kääntämään takaisin selälleen. Kun Aarnen kääntää vatsalleen menohalu olisi kova, mutta käsivoimat eivät vielä riitä. Jalan kyllä lykkivät vauhtia, mutta ikävä sitä naamaa on maassa raahata.

Omat varpaansa Aarne löysi viikonloppuna ja nyt niitä sitten laitetaan jo suuhun, notkeutta täytyy kyllä ihailla. Lempilelu on tällä hetkellä Sulo. Sulo tulee lähelle ja nuuhkii, Aarne nappaa heti kiinni turkista, korvasta tai muista ulokkeista. Ja sitten naurattaa, kiva kiskoa karvaista kaveria. Ja koira tulee onnellisena aina vaan uudestaan nyhdettäväksi. Samalla voi nimittäin nuolla mahdolliset puklaukset Aarnen vaatteista tai käsistä. Meillä on siis sadistilapsi ja masokistikoira.

Paino 7070g ja pituus 64,5 cm. Neuvolakorttiin kirjoitettiin: “Jäntevä, elämää täynnä oleva poika. Kasvaa hyvin, kaksi hammastakin jo. Annettu mukaan hammasharja ja ohjeita hampaiden hoidosta. Syö yöllä usein, joten lisätään kiinteän ruuan määrää päivällä.” Ensi kerralla on sitten taas rokotus.

Ei taivas auennut kun vauva täytti 4 kuukautta. Me kun niin odotimme, että sitten alkaa nukkua, kun aletaan antaa kiinteitä, mutta hui hai! Kun palasimme Mikkelistä joululomalta alkoi ilmeisesti jokin kasvupyrähdys ja nyt herää 2-3 tunnin välein syömään. Tänä iltana söi 19.00 ja meni 20.00 nukkumaan. Kello 20.30 alkoi nälkäitku ja oli pakko antaa pullosta lisää apetta. Saas nähdä kuinka kauan jaksaa sillä nukkua. Kyse on meidän mielestä tosiaan nälästä, sillä vain pullo hiljentää pojan, syö ison annoksen ja sitten nukahtaa heti kun lasketaan sänkyyn. Ei siis halua seurustella tai lutkuttaa tuttia vaan nälkä ajaa hereille.

Muuten poika on oikea päivänsäde, nauraa, hymyilee ja jokeltaa. Aarne seuraa tarkasti katseellaan meitä vanhempia ja vieraita, sekä ympäristön tapahtumia. Kauan ei jaksa olla “yksin”, eli ehdin juuri ja juuri käydä vessassa, kun jo alkaa kuulua pojan huhuilu. Sylissä viihtyy edelleen, mutta ihan selvästi myös lattialla oleminen ja hyppykiikussa pomppiminen ovat hauskoja juttuja. Tällä hetkellä Aarnella on varpaat koko ajan käsissä ja kohta varmaan suussa, leluihin ei ole kauhean innostunut, mutta kaikki käsiin saatava menee suuhun. Päiväunien nukkuminen on vähän sitä sun tätä, ilmeisesti tuo liikkumaan lähteminen, oman äänen havaitseminen ja sen käyttäminen ja ympäröivän maailman tutkiminen vie unenlahjat. Yöllä nukkuu kyllä 12-13 tuntia, mutta herää syömään 4-6 kertaa yössä. Syöminen yöllä on nopea juttu Aarnelle, mutta esimerkiksi minulla kestää ½ tuntia syötön jälkeen että nukahdan. Nukun tunnin pätkiä, mamin ja isin univelka siis lisääntyy edelleen. Mutta nyt odotamme josko poika vuoden iässä alkaisi nukkua koko yön… :-)

Väliaikatiedotus: Aarne söi 22.10!

Aarne sai hyppykiikun, kun laiskat vanhemmat väsyivät hypittämään lähes 7 kiloista poikaa koko ajan sylissä. Kiikussa nyt sitten hypitään kuin jojo, nauraa rikotetaan ja jokelletaan innostuneesti. Kauhean kauan ei viitsitä antaa hyppiä, koska itku tulee niin helposti pitkästä ilosta…

Kävimme tänään ensimmäisellä vauvauintitunnilla, Käpylässä Hesevan tiloissa. Ryhmän nimi on Vesikirput ja sellaisia nuo pikkuiset 4-5 kuukautta vanhat vauvat olivatkin. Aarne piti pulikoinnista ihan mahdottomasti, nauroi ja kiljahteli vedessä isin käsivarsilla. Kuukauden päästä alkaa sukeltelu, nyt vielä totutellaan veteen ja uintiotteisiin. Uinnin päälle tuli väsymys ja poika nukkui parin tunnin unet, nukahti heti kun laitettiin turvaistuimeen. Hinta on kyllä järkyttävän kallis, 60€/kk (4 kertaa kuussa), mutta päätimme että ainakin kevätkausi käydään uimassa.

WMF haavoittuvuudesta on nyt suomenkielinen FAQ, joka kertoo mitä tuo reikä tekee. Sivua päivitetään, kun saadaan lisätietoja.

Tuohon liittyen, voi olla jopa järkevää käyttää virtualisoitua selainta vähän aikaa :)

Aarnelle puhkesi joululomalla peräti kaksi hammasta :-) Parina yönä poika oli kovasti levoton ja aamulla alaleuassa näkyi puhjennut hammas, ensin yksi ja seuraavana aamuna toinen. Nyt kaikki tavarat sitten menevät suuhun ja niitä hinkataan hampaita vasten. Kuolaa valuu litroittain ja kielellä pitää koko ajan kokeilla hampaita. Joululahjaksi saatu hammasharja tuli siis tarpeeseen!

Joulu meni Aarnen lahjoja avatessa ja ylisyönnin merkeissä. Sulokin sai pehmeitä ja kovia paketteja, mutta tänä vuonna Aarnen lahjakasa oli kyllä voittaja. Aarne sai mm. ihanan lautasen soseiden syömistä varten, puuhamaton, vaatteita, keinuhevosen, Kuka lohduttaisi Nyytiä-kirjan, nokkamukin, hammasharjan ja paljon muuta…

Microsoftin ehkä historian pahimpaan tietoturva-aukkoon löytyy Ilfak Guilfanovin tekemä korjauspaketti, joka pitää sisällään asennusohjelman.

F-Securekin suosittelee tuota weblogissaan. Tuo on melkoisen harvinaista.

F-Secure on perustanut Windows Zero-day Vulnerability Information Centerin haavoittuvuutta koskevaa informaatiota varten. Microsoft on ainoastaan tehnyt kotikäyttäjä-ohjeen, ei vielä minkäänlaista korjauspakettia Windows Updaten kautta.

Internet Storm Center sanoo blogikirjoituksessaan, etteivät he ole kuulleet mitään Microsoftilta, mikä kertoisi korjauspaketin olevan tulossa. ICS suosittelee asentamaan Guilfanovin korjauspaketin.

Jaya Teas on online teekauppa :).

Kaverit käyttävät ainoastaan open source tuotteita kaupan pyörittämiseen. Tuossa on hyvä esimerkki, kuinka lisenssi- ja ylläpitokuluissa voi säästää, jos pienten yritysten toiminnassa käyttää ilmaisia tuotteita. Toisaalta kaikki pienyritykset eivät ole yhtä taitavia omaksumaan verkosta saatavia tuotteita, vaan tarvitsevat aina jonkun teknisen konsultin.

Lue NewsForgen juttu.

Next Page »