nykanen.net

Nyt Aarne on ymmärtänyt kääntymisen jalon merkityksen maailmakuvallensa. Tähän saakka on vain pyörinyt akselinsa (pää) ympäri jaloilla auttaen, mutta nyt harjoitellaan kovasti kääntymistä. Ihan kokonaan ei vielä käänny, kun se pahuksen käsi jää aina alle. Viime yönä ähelsi itsensä useamman kerran kätensä päälle ja sitten “kutsui” äidin paikalle kääntämään takaisin selälleen. Kun Aarnen kääntää vatsalleen menohalu olisi kova, mutta käsivoimat eivät vielä riitä. Jalan kyllä lykkivät vauhtia, mutta ikävä sitä naamaa on maassa raahata.

Omat varpaansa Aarne löysi viikonloppuna ja nyt niitä sitten laitetaan jo suuhun, notkeutta täytyy kyllä ihailla. Lempilelu on tällä hetkellä Sulo. Sulo tulee lähelle ja nuuhkii, Aarne nappaa heti kiinni turkista, korvasta tai muista ulokkeista. Ja sitten naurattaa, kiva kiskoa karvaista kaveria. Ja koira tulee onnellisena aina vaan uudestaan nyhdettäväksi. Samalla voi nimittäin nuolla mahdolliset puklaukset Aarnen vaatteista tai käsistä. Meillä on siis sadistilapsi ja masokistikoira.

Peruna on pyöreä
Peruna on soikea
Peruna on ruoka ihan oikea!

Perunaa kun syödä saa, voimia se kasvattaa
Suureksi saa meidän pieni peruna
Hei hei, peruna!
Hei hei, peruna!

Aarne söi tänään ensimmäisen kerran soseutettua perunaa, kaksi pientä lusikallista. Ilme oli kyllä hiukan hämmästynyt, vaikka peruna oli soseutettu vastikkeeseen. Kaikkein onnellisin oli Sulo, joka sai loput perunasta omaan kuppiinsa. Pojat lounaalla

Pitäkääpä silmät auki, yhdeltä “tutulta” borderistilta on kadonnut faaraokoira Tanya. Tässä linkissä lisää tietoja. Toivottavasti koira vihdoin löytyisi, voin kuvitella miltä omistajasta tuntuu. Minä olen hermona, jos Sulo on karussa 10 minuuttia…

Aarne onnistui viikonloppuna kääntymään mahaltaan jo selälleen. Sulo taitaa saada kohta kaverin, jonka kanssa temuta.

Kuvassa pojat loikoilevat sohvalla, toinen toistaan nuuhkien

Aarnelle tuli tänään mittariin täyteen kolmen kuukauden ikä Aika on mennyt nopeasti. Aluksi jotkin päivät tuntuivat pitkiltä kuin nälkävuodet. Tosin minähän en ole nälkävuosia elänyt, mutta silti ne päivät raahustivat eteenpäin kiduttavan hitaasti ja olivat “nälkäpäiviä”, koska silloin en ehtinyt syömään aamupalan jälkeen ennenkuin Aki tuli kotiin. Vauva huusi naama punaisena masuvaivoja ja ties mitä, illat kanneltiin itkevää poikaa ympäri asuntoa…huh! Nyt Aarne sentään hymyilee välillä ja jokeltelee iloisesti juttujansa. Päiviin on tullut oma rytminsä ja tietyt rutiinit, se sopii Aarnelle ja äitikin saa välillä hengähtää.

Sairaalakeikan jälkeen Aarne on valitettavasti ottanut takapakkia yönukkumisissa. Nyt herätään taas 3-4 tunnin välein tarkastamaan ettei äiti ole lähtenyt tiehensä ja vienyt maitovarastoja mukanaan. Toivottavasti kuitenkin pian aletaan nukkua hiukan enemmän kerrallaan. Päiväunia häiritsee “jyskääminen”, eli se että Aarne harjoittelee pään nostamista, istumaan nousemista ja kääntymistä. Kauhea meno päällä, jopa unissaan riuhtoo menemään. Parin viikon päästä aloitamme perunan maistelun ja siitä sitten pikkuhiljaa siirrytään kiinteisiin ruokiin. Kinkkua ei tänä jouluna Aarnelle vielä anneta

Otimme tänään jouluisia kuvia Aarnesta ja Sulosta, laitamme niistä joulukortteja. Tulimme siihen tulokseen, että meillä on komeat pojat!

Sulo villiintyi tänään lumesta, siinä piti pyöriä ja sitä piti viskoa tassuilla. Hassu koira!

Aarne ja Sulo olivat yökylässä jaja-mummon ja papan luona Kalliossa. Me olimme Akin kanssa hummailemassa hiukan, tosin kotona oltiin jo puolenyön aikaan. Tuntui hassulle nukkua ilman pojan tuhinoita. Sulolle yökyläily on tuttua hommaa, mutta Aarnelle ensimmäinen kerta. Hyvin oli kaikki mennyt, Aarne oli pitänyt isovanhemmille seuraa ja nukkunut hyvin yönsä. Mutta kotiin tultaessa huomattiin, että oli pojalla ollut ikävä, oli hiukan levoton viime yönä, vaikka nukahtikin jo kahdeksan aikaan illalla.

Vietimme eilen myös Akin ensimmäistä isänpäivää. Isi sai Aarnelta lahjaksi pyjaman ja uuden hienon Ergo-kantorepun

Kävimme eilen Sulon kanssa jälleen katsomassa kettua luolatoimintapäivässä Mäntsälässä. Pienen häkin läpi tapahtuvan ensikosketuksen jälkeen Sulo pääsi verestämään muistiaan parin viikon takaisen Jämsän reissun luolajahdin osalta. Tällä kertaa Sulo pääsi aivan suoraan nokitusten ketun kanssa, ilman välilevyjä. Fyysistä kontaktia ei vielä otettu, mutta selvästi koiralla on hyvä vietti luolatoimintaan. Tilaisuudessa asiantuntijana ollut ylituomari Reijo Pyyppönen suositteli, että Sulon kanssa käytäisiin keväällä vielä parit harjoitukset ketun kanssa sekä harjoittelemassa tyhjän luolan tarkistus. Tämän jälkeen Sulo voisi olla valmis kokeeseen, n. 2 vuoden ikäisenä. Reijon viesti oli, että nuoren koiran kanssa luolatoiminnassa pitää olla maltti mukana, koiran pitää olla fyysisesti ja henkisesti valmis kohtaamaan ketun luolassa.

Lisätietoja luolatoiminnasta löytyy esim. Suomen Mäyräkoiraliiton SML:n sivuilta. Sivuilla on rakennekuva keinoluolasta, jossa Sulo toimi.

Eilinen tilaisuus oli Borderterrierikerhon järjestämä, joten paikalla oli useita bordereita ja kiinnostuneita.

Lisää aiheesta:

Kävimme Jämsässä tapaamassa kettua. Paikalla olivat kaikki Sulon sisarukset ja lisäksi muutama muu rajaräyhä:-) Sulosta paljastui luolakoiranalku, syttyi heti häkissä olevasta ketusta ja kävi keinoluolaston läpi hetken harjoittelun jälkeen. Nyt sitten suunnitellaan ihan tosissaan harjoittelua ja kokeisiin menoa.

Ohessa muutamia kuvia tapahtumasta.

Miten tuo mammanmussu olikin sellainen tappaja? Arvasin kyllä että koira varmasti haukkuu häkissä olevaa kettua, mutta keinoluolaan menosta en ollut ihan varma. Minua säälitti se kettukin, vaikka vaikutti hyvin hoidetulta, eivätkä tietenkään päässeet koiran kanssa iholle saakka. Ohjaajana toiminut Jori Vanhatalo oli mukava ja kohteli nuoria koiriamme osaavasti. Hänen oma koiransa näytti lopuksi mallia, hurjaa menoa!

Kotona Sulo on keskittynyt lepäilyyn, lenkkeilyyn ja mattojen jyrsimiseen. Omat lelut saavat myös kyytiä, vauvan tulo on vaikuttanut sen verran, että meillä on nykyään silppurikoira. Onneksi kohta alkaa harrastuskurssit, saa muutakin ajateltavaa kuin nelijalkaisena silppurina toimimisen.

Ruoka on Aarnen paras ystävä, poika ei valitettavasti tunne oman mahansa rajoja. Viisaat väittävät, että vauvat lopettavat ajoissa syömisen. Ei meidän poika, hän voisi vetää vaikka litran äidinmaitoa ja vastiketta kerralla ja sitten oksentaa liiat ulos. Ja välittömästi puklaamisen jälkeen olisi taas valmis juomaan lisää…Tästä syystä olemme joutuneet hiukan säännöstelemään rakkaan suurjuomarimme pullon kanssa viettämiä hetkiä. Vain kahden tunnin välein (!) annetaan ruokaa, jotta mahalaukku ehtisi hiukan tyhjentyä ennen kuin saa lisää sulatettavaa. Syöminen on meillä melkoista meininkiä, maito vaan roiskuu suupielistä pikku possumme hotkiessa annostaan. Odottelen 3 kuukauden ikää, sillä neuvolan terkkaritäti lupasi, että silloin saamme alkaa antamaan maissivelliä ja vähitellen perunaa ja muuta kiinteää ravintoa. Jos se pitäisi nälän hieman paremmin loitolla.

Joskus tuntuu, että Aarnen elämä pyörii vain ruokailun ympärillä, mutta kyllä me seurustelemmekin. Iltapäivisin vietämme usein mukavia juttuhetkiä, lauleskelemme ja jumppailemme. Minä laulan apupapin nuotilla itsekeksittyjä lauluja ja Aarne tuijottelee ihmeissään mamin mesoamista. Eilen leikimme hetken “bussinpyörätpyöriinäin”-leikkiä ja kiherryksen sain pojalta, kun lauloin”josvoisinoisinoikeapuuhevonen!” ja laukkasin ympäri kotia Aarne sylissä. Vähemmästäkin on ihmisiä passitettu lepäämään pehmustettuihin huoneisiin.

Ostin huutonetistä toisenkin kantoliinan, tällä kertaa Kanga-merkkisen. Sen etuna Hug aBudiin verrattuna on helpompi päälle laittaminen ja se että isikin voi sitä käyttää. Merimiessolmua solmiessa meni aikaa ja säästämme Hug aBudin siis viikonloppuihin, kun on joku toinen pitämässä Aarnea sylissä sillä aikaa kun solmin liinaa ympärilleni. Kanga-liinan käyttöä harjoitellaan tälläkin hetkellä. Käyttöohjeissa kehotetaan aloittamaan harjoittelu kun lapsi on kylläinen ja levännyt. Ilmeisesti Aarne pitää sujauttaa liinaan pullo suussa…

Kävimme lenkillä Dinan ja Kamu-borderin kanssa Järvenpään Lemmenlaaksossa. Sulo juoksi onnellisena pitkin polkuja, leikki painileikkejä, hyppi kantojen yli ja makaa nyt aivan raatona sohvalla Aarnen ja Akin kanssa. Supilla on ollut hiukan tylsä viikko, viettänyt päivänsä minun ja Aarnen kanssa, lähinnä seuraamalla Aarnen syömistä. Aamuisin ja iltaisin on onneksi päässyt lenkille, mutta päivällä teemme vain pikku pyrähdyksiä ja leikkiminen on ollut Akin kontolla, minä en ole vauvanhoidolta valitettavasti ehtinyt. Ensi viikolla onneksi isäni palaa matkaltaan ja tulee taas ulkoiluttamaan ja viihdyttämään Suloa päivällä.

Aarnekin oli lenkillä mukana, ensimmäistä kertaa rintarepussa. Rintareppu on toimiva juttu, tosin kantajalle tuli hiukan kuuma tunnin lenkin aikana. Aarne käyttäytyi hyvin, nukkui koko matkan autossa Järvenpäähän ja lenkin aikana vain ähisi hiukan. Tulomatkalla iski nälkä ja annoimme ruokaa Arabian kauppakeskuksen parkkihallissa (neuvolan tädit varmaan järkyttyvät, jos saavat tietää) ja pulloruokintaa jatkettiin kaupassa. Aki työnsi kärryjä ja syötti turvaistuimessa istuvaa Aarnea ja minä lastasin tavaroita kärryyn.

Iltaisin Aarnella on edelleen mahanpuruja, olemme saaneet hyviä neuvoja ja kaikkia kokeillaan. Osa toimii hyvin, mutta tosiasia on että joskus vaan ei mikään auta, täytyy vain pitää itkevää vauvaa sylissä ja toivoa että ilmavaivat loppuvat. Aarne on alkanut olla enemmän valveilla ja tarkkailee kiinnostuneesti meitä ja ympäristöään. Hymyjä ja pikku kikatuksiakin on tullut useita ja kovasti poika näkee unia ja pitää jatkuvasti pientä pörinää. Mutta tuskin meille olisi kovin hiljaista vauvaa voinut tullakaan, itse kun olemme niin äänekkäitä