nykanen.net

Suloa ei tarvitse kastroida. Molemmat kivekset ovat kuulemma laskeutuneet, nice

Mittasimme Aarnen painon, meidän digivaakaa (antaa painon sadan gramman tarkkuudella) käyttäen, ja mittari näytti 3200g, jeeeeeeeeeeeee! Viralllinen tulos saadaan tiistaina, mutta ilmeisesti ainakin osa siitä ruuasta, joka poikaan uppoaa, tekee tehtävänsä. Kävimme tuloksen innoittamana kokeilemassa Aarnen hienoja Hercules-vaunuja ulkona. Sulo sai ensimmäisen oppitunnin vaunujen vieressä kävelystä. Hyvin meni!

Aki lisäsi muutaman kuvan kuvagalleriaan, käykää katsomassa.

Jos meidän koiralla on hassuja tapoja; röhkiminen ja kieriminen parvekkeen matolla lelu suussa, sammakko-asento ja kyttäily ikkunasta, niin on myös 2-viikoisella Aarnella. Melkoinen nuori padawan on talossa, iltaisin jeditaistellaan unta vastaan ja kauhea rähinä nousee vaipanvaihdon ja liian hitaan ruuantulon yhteydessä. Aivan kuin poika sanoisi meille: “että oottakaa vaan kun saan oman jedimiekan, niin saatte kyytiä! “Aarne on horoskoopissa Neitsyt, eli tarkkaluonteinen poika. Ateriat ja muut rutiinit pitää tapahtua tarkasti ja HETI, tai muuten saa huithapelivanhemmat kyytiä…Sylissä Aarne viihtyy, iltaisin käydään nukkumaan mamin kainaloon ja aamulla ensimmäiseksi pitää päästä syliin. Taitaa olla samanlainen vilukissa kuin äitinsä, varsinainen “alppinykänen”.

Sulo on jo tottunut vauvaan, vain pahimmat raivari-itkut saavat koiran liikkeelle. Tulee silloin tarkistamaan tilanteen ja yleensä toteaa, että jaahas, paljon melua tyhjästä ja palaa takaisin omiin touhuihinsa. Vaipparoskis on Sulon mielestä erittäin kiinnostava, täytyy pitää silmällä ettei pääse tekemään sinne arkeologisia kaivauksia
ominpäin:-D

Sulo saavutti tänään 1 vuoden iän. Päivänsankarille on luvassa maastolenkki Järvenpään Lemmenlaaksossa, iltapäivällä jauhelihakakku ja lahjoja. Vieraille tarjotaan myös kakkua, tosin hiukan perinteisempää kerma-mansikkaversiota:-) Päivänsankari ei ainakaan itse vielä tiedä juhlista mitään, mutta ilahtuu varmasti, viime päivät ovat menneet aika tiiviisti totutellessa uuteen perhenjäseneen ja siihen ettei mami ehdi kauheasti seurustella pikkukoiran kanssa.

Sulo palasi eilen kotiin ja tutustui Aarneen. Kohtaaminen oli hyvin vähäeleinen Ensin annoimme Sulon tanssia “onnellisuustanssin”, kun tapasi minut ensimmäisen kerran viikkoon. Sen jälkeen Aarne oli minun sylissä ja annoin Sulon nuuhkia vauvaa päästä varpaisiin. Sulo nuuhkaisi vauvan päätä ja nuolaisi kerran pari. Kun vauva on meidän jomman kumman sylissä Sulo katselee hetken ja sitten käy maata tai lähtee pois. Yöllä kun vauva piti herättää syömään, Sulo kuulosteli ääniä, mutta jatkoi uniaan.

Tänä aamuna, kun syötin Aarnea Sulo tuli jalkoihini nuuhkimaan ja hyppäsi sitten sohvalle viereen kerälle. Kun näytin Sulolle vauvaa se alkoi haukotella kovasti (olisiko ollut rauhoittava ele vai väsymystä?) ja nuuhkaisi sitten kerran ja jatkoi taas uniaan.

Sulo on vähän hämmentynyt vauvasta ja siitä kun ei saa tulla mahaani vasten makaamaan. Eilen kun kävimme kahdestaan ulkona iltapisulla Sulo näytti hämmästyneeltä, koska nainen, joka ennen on liikkunut reippaasti, köpötteli perässä kuin jokin mummeli.

Aarne on alkanut hymyillä ja mutristelee suutansa söpösti sylissä ollessaan. Myös omat kädet tuntuvat maistuvan hyviltä ja katselee tummansinisillä nappisilmillään tarkkaan kasvoja. Itkuja ei ole paljon koettu, lähinnä pyllyn peseminen raivostuttaa ja silloin kuullaan kimakka vastalause. Tällä hetkellä Aarnen elämä on tavallisen vauvan elämää: syömistä, nukkumista ja kakkaamista tasaisin väliajoin. Poika on minusta hirvittävän komea, ihan pojan näköinen. Tukka on punertava, kasvot pienet ja jo nyt hyvin persoonalliset. Aluksi näytti minusta vähän Klonkulta, mutta nyt muistuttaa jo ihmistä Suu menee helposti “ooksi” ja sen jälkeen alkaa kuulua maiskuttelua ja kädet hakeutuvat suuhun. IHANA!

Leikkauksesta johtuen olen ollut aika väsynyt, mutta pirteitäkin hetkiä on. Vatsa näyttää siltä, kuin olisi pesäpallomailalla lyöty (Akin mielipide, itse puhuisin ennemminkin kirveestä ja pesäpallomailasta). Kaikki vatsalihastyöskentely sattuu; nauraminen, aivastaminen, yskiminen, kylkiasennot ja mahan päälle ei tee mieli laittaa mitään nenäliinaa painavampaa. Eilen aloin lopulta itkeä, kun nauroin niin kovasti Akin jutuille, joten minun elämäni on naurua läpi kyynelten En ole koskaan ollut tällä tavalla toimintakyvytön, minun kaltaiselleni ihmiselle se on välillä vaikeaa, mutta onneksi on kotona nuo kolme ihanaa miestä, jotka pitävät minusta huolta!

Aki laittoi uusi kuvia kuvagalleriaan, käykää vilkaisemassa!

Lauantaina Borderterrierikerho järjestää Nuori Borderpäivän Tuomarinkylän vinttikoirakeskuksessa. Suunnitelmissa olisi mennä katsomaan, mikäli säät sallivat.

Lisätietoja Borderterrierikerhon sivuilta osoitteesta http://www.btkerho.net/kerho/.

Sulo on jo tottunut imuriin, mutta sisätiloissa kärpäset pelottavat. Jos kärpänen surisee sisällä, Sulo menee piiloon sängyn alle ja minun täytyy “hoidella” surisija. Kesään kuuluvat myös jänisjahdit, joista saimme taas eilen yhden esimerkin. Sulo lähti lenkin lopulla jahtaamaan jotain hajua ja viipyi jonkin aikaa poissa. Ehdittiin siinä huudella, mutta takaisin koira tuli väsyneen onnellisena. Sovittiin että yritetään estää jahtiin lähtö ajoissa ja jos ei onnistu jäämme vain odottelemaan koiraa. Huutelu tuntuu olevan turhaa ja useimmiten koira jää pyörimään lähistölle, eikä tule takaisin, koska tietää meidän olevan odottamassa. Vaikeaa odottelu on, jokainen minuutti tuntuu ikuisuudelta.

Minun äitiyslomaani on enää neljä työpäivää. Sulon mielestä minun mahani on kummallinen, toisaalta pehmeä, pulputtava tyyny ja toisaalta hiukan vaarallinen. Eräänä aamuna sai masuasukilta potkun päähän ja siirtyi hieman loukkaantuneen näköisenä nojailemaan jalkaani vasten:-D

Tulimme tänään Dublinista ja huomenna Sulo palaa kotiin Mikkelistä. Kieltämättä oli ikävä koiraa! Sulo on kuulemma käyttäytynyt hyvin hoitopaikassaan, huomenna saamme kuulla kaikki kuulumiset.

Lähdemme ensi viikolla Mikkeliin juhannuksen viettoon. Seuraavalla viikolla matkustamme sitten Dubliniin, Sulo siksi aikaa jää hoitoon “Mikkelin mummolaan”.

Uusi koti alkaa olla valmiina, pientä järjestelyä vielä pitää suorittaa. Mutta eiköhän lastenhuonekin saada laskettuun aikaan mennessä asuttavaan kuntoon.

Sulo tapasi eilen naapurin silkkiterrieri-tytön ja olisi aivan selvästi halunnut sellaisen tyttösen meille kotiin, itselleen lemmikiksi. Sen verran iloisesti häntä heilui ja mistään rähisemisestä ei ollut tietoakaan.

Sulo on viimeaikoina lähtenyt jänisjahtiin myös “omin päin”. Metsästysviettiä siis löytyy ja siinä vaiheessa korvat jäävät ulkoiluttajan taskuun. Takaisin koira on aina tullut, mutta yhtenä iltana jo pelästyin, kun koiraa sai odotella puolisen tuntia takaisin. Jälleennäkeminen oli riemukas, taisi koirakin hiukan pelästyä että hukkuiko se emäntä.

Tänään olimme läheisellä hakkuualueella ja siellä Sulo sai jäniksen jäljen nenäänsä, mutta minä olisin luultavasti saanut pupun paremmin kiinni. Istui nimittäin aivan vieressäni, kun koira nuuski 50 metriä kauempana jotain vanhaa jälkeä. Sain kyllä karjaista ihan kunnolla, jotta Sulo pysähtyi ja antoi ottaa itsensä kiinni.

Uuteen kotiimme Sulo alkaa tottua pikkuhiljaa, yksinolemista pitää vielä harjoitella. Sulo ei hauku eikä tuhoa paikkoja, mutta on selvästi hiukan varuillaan ja isäntäväen tullessa kotiin koira villiintyy kovasti.

Seuraavat 4 viikkoa olen lomalla ja järjestelen uutta kotia.